Juoksujuhla Tahkoa vastaan

Sunnuntaina Virkiä näytti Pisko-Areenalla vastustajalleen pelaamisen mallia. Vieraaksi saapunut Hyvinkään Tahko jäi täysin jalkoihin, kun lapualaiset veivät voiton lukemin 2-0 (9-1, 13-3). Kolmostilanteet menivät Virkiälle 27-11.

Ottelun alussa Tahko pysyi vielä mukana, mutta ensimmäisen jakson puolessavälissä Virkiä aloitti melkoisen juoksutehtailun. Läpilyöntejä saatiin eri puolilta kenttää, mutta kaikki pysähtyivät aitoihin, joten yhtään kunnaria ei nähty. Iina Lehtinen löi neljä juoksua, Janette Lepistö ja Riina Kerola kumpikin kaksi ja Anni Heikkilä yhden. Tahkon ainokaisen löi Matleena Rättö.

Toisella jaksolla Virkiän läpilyöntionni parani, eivätkä pallot enää pysähdelleet esteisiin. Ensimmäisen kunnarin iski heti alkuun Petra Kerola. Hänen jälkeensä lyömässä kävi kaksi pelaajaa, ennen kuin vuoroon tuli Charlotta Höglund, joka pamautti pallon läpi kakkospuolelta ja juoksi kunnarin. Seuraava kunnarinlyöjä oli Riina Kerola, jonka kumura pomppasi kopparin yli urheilukentälle. Tässä kohdassa tilanne oli jo 8-0. Loput juoksut tulivat yksittäisillä lyönneillä. Kun Virkiän voitto oli jo käytännössä selvä, Tahko onnistui tekemään muutaman juoksun.

Palkintoraadilla oli haasteita valita kaksi parasta, koska Virkiässä oli vain onnistujia. Ykköspalkinnon sai yhteensä 5 juoksua lyönyt Iina Lehtinen, ja kakkospalkinto meni 1+2 juoksua lyöneelle ja kuusi tuoneelle Charlotta Höglundille.

Palkittujen lisäksi hurjat tilastot kokosi Riina Kerola, joka löi 1+7 juoksua ja toi yhden. Petra Kerola toi peräti viisi juoksua ja onnistui kärkilyönneissään 89-prosenttisesti.

”Pirteää ja railakasta lyöntipeliä meiltä. Ulkopelikin oli hyvää, joten ei ollut mitään epäselvää siinä, kumpi oli parempi. Motivaatiota tähän peliin oli helppo löytää, koska runkosarja lähenee loppuaan ja kaikilla pisteillä on merkitystä. Pitkään aikaan ei myöskään ole ollut kotipeliä, joten oli kiva päästä omalle kentälle pelaamaan”, Kaisa Peräaho kertoi.

Runkosarjassa on jäljellä vielä kaksi ottelua. Ensimmäinen niistä on perjantaina Pisko-Areenalla, jonne saapuu vieraaksi Joensuun Maila. Virkiä on sarjataulukossa nyt nelosena ja sillä on täydet mahdollisuudet nousta kolmanneksi Mansen ohi. Takana kuitenkin vaanii hyvin lähellä Jyväskylän Kirittäret, joten perjantaina pelataan tärkeistä pisteistä!

Teksti: Henna Saunala

Scroll to Top
Evästevalinnat

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.