Virkiän tarina
Yli vuosisadan liikettä ja intohimoa
Vuonna 1907 perustettu Lapuan Virkiä on yksi Suomen vanhimmista ja monipuolisimmista urheiluseuroista. Seura on ollut keskeinen osa lapualaista elämää jo yli vuosisadan ajan, tarjoten liikunnan riemua kaikenikäisille ja luoden vahvaa yhteisöllisyyttä. Virkiän toiminta kattaa 13 eri lajijaostoa.
Pesäpallo – Seuran ylpeydenaihe
Pesäpallo on ollut Virkiän lippulaivalaji jo vuosikymmenten ajan. Naisten edustusjoukkue on pelannut pääsarjatasolla yhtäjaksoisesti vuodesta 1968 lähtien, mikä on valtakunnallisestikin merkittävä saavutus. Seura on saavuttanut 11 Suomen mestaruutta, viimeisimmän vuonna 2015, ja lukuisia muita mitalisijoja. Virkiän pesäpalloyhteisöön kuuluu yli 300 aktiivista toimijaa, mukaan lukien pelaajat, valmentajat, tuomarit, talkoolaiset ja seuratyöntekijät. Juniorijoukkueet pelaavat lähes kaikissa ikäluokissa sekä alueellisissa että valtakunnallisissa sarjoissa.
Yhteisöllisyys, vastuu ja arvot
Lapuan Virkiän sydän sykkii ihmisille. Haluamme tarjota liikunnan iloa ja onnistumisen kokemuksia jokaiselle – lapsille, nuorille, aikuisille ja senioreille. Matalan kynnyksen harrastaminen, huippu-urheiluun johtava pelaajapolku ja esikuvien läsnäolo tekevät Virkiästä paikan, jossa unelmat ovat saavutettavissa.
Jokaiselle edustusjoukkueen pelaajalle on nimetty oma kummijoukkue, ja harjoituksissa vieraillaan kuukausittain. Junioripelaajille tarjotaan myös erikoisharjoituksia, kuten Anni Heikkilän vetämä lukkarikoulu, joka kokoaa salit täyteen innokkaita nuoria.
Vastuullisuus näkyy arjessa: vuodesta 2007 lähtien olemme järjestäneet hyväntekeväisyysotteluita, joiden tuotoilla on tuettu vähävaraisia lapsiperheitä merkittävällä summalla. Lisäksi pelaajamme vierailevat säännöllisesti paikallisissa vanhusten yksiköissä tuomassa iloa ja kohtaamisia. Koulutamme valmentajiamme ja kehitämme junioritoimintaamme jatkuvasti.
Meille yhteisö on enemmän kuin sana. Se on arki, tunne ja tapa toimia. Ennen kaikkea Virkiä tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden kuulua johonkin – Virkiä-perheeseen.
Arvot
Toimintaamme ohjaavat vahvat arvot:
Reilu peli: Kaikki toimintamme perustuu rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen – niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Tasa-arvo: Kohtelemme kaikkia tasapuolisesti ja kunnioittavasti, riippumatta taustasta tai sukupuolesta.
Vastuullisuus: Toimimme ympäristöä ja yhteisöä kunnioittaen ja edistämme kestävää kehitystä.
Missio
Vaalimme perinteitä ja kehitämme toimintaamme luoden yhteisöllisyyttä, menestystä ja mahdollisuuksia aktiiviseen elämäntapaan kaikilla tasoilla
Visio
Olla vahva ja voittava pesäpalloseura, joka kasvattaa menestyvää huippuosaamista, yhteisöllisyyttä sekä aktiivisuutta niin kentällä kuin sen ulkopuolella