Virkiän Superpesisnaiset nappasivat kautta aikain ensimmäisen Talvisuperpesis-kullan viime viikonloppuna Seinäjoella järjestetyssä lopputurnauksessa. Hopeamitalit kaulaansa sai MansePP ja Porin Pesäkarhut puolestaan juhlivat pronssimitaleja.
Hallipelit ovat Virkiän osalta ohi ja seuraavan kerran pelataan ulkona. Hallikauden voi sanoa menneen Virkiän osalta nappiin monellakin eri osa-alueella. Superpesispelaajilla Senni Korhosella ja Anniina Kangasluomalla jäi hyvä maku talvesta.
”Mun mielestä talvisarja eteni meillä nousujohteisesti ja uutena pelaajana oli hienoa kokea se luottamuksen tunne, että ”me hoidetaan tää”, vaikka tilanne ei aina tulostaululla näyttänytkään hyvältä. Se, ja hallimestaruus toi meille varmasti tärkeän kokemuksen kesää ajatellen. Meillä on nyt joukkueessa hyvä draivi päällä enkä malta oottaa ulkokauden alkamista!” kommentoi Korhonen.
”Talvisarjassa pääsi pelaamaan kovilla panoksilla ja näkemään omaa tasoa. Joukkue kehittyi talven peleissä tosi paljon. Monessa pelissä taisteltiin tappioasemastakin voittoon, mikä on aina mahtava asia. Joukkueen kanssa on ollut tosi mukava olla, yhteishenki on mahtava ja luottoa porukkaan löytyy. Mestaruus oli todella hieno asia ja se osoitti meille jokaiselle, mihin oikeasti kykenemme. Monta vuotta putkeen on välierissä jouduttu pronssipeliin, joten tämä mestaruus näytti, että mahdollisuuksia on vaikka mihin. Kesän pelit ovat tietenkin eri asia kuin talven pelit, mutta luottoa tästä saatiin sekä myös hyvää treeniä kovista peleistä myös pääkopalle. Edelleen täytyy tehdä kovasti töitä, jotta taso ei putoa” tuumailee koppari Kangasluoma.
Superpesisnaisten mukana olleet tahot kommentoivat hallikautta myös positiiviseen sävyyn.
Naisten fysiikkaharjoittelusta vastaava Tero Viinamäki kertoo menneestä talvesta seuraavaa: ”Ensimmäinen Talvisuper aiheutti mielenkiintoisia haasteita fysiikkaharjoittelun ja sarjapelien yhdistämisessä. Olemme harjoitelleet peleistä huolimatta paljon ja varmasti pelaajien palautuminen on välillä ollut veitsenterällä. Olen tosi tyytyväinen joukkueen ilmeeseen ja fyysiseen suorituskykyyn talven peleissä. Erityisesti mitalipelien painetilanteen kääntäminen voitoiksi tässä kuormitustilanteessa osoittaa, että hyvällä tiellä ollaan. Nyt pari viikkoa kevennetään, vähän testataan ja aloitetaan valmistautuminen kesään, jotta olemme syksyllä parhaimmillamme.”
Lajivalmentaja Tomi Niskanen on myös mielissään joukkueen saavutuksista: ”Joukkueessa on tapahtunut isoja muutoksia ja mahdollisuuksien näkemistä, siinä on yhdistelmä uudistuneesta Virkiästä! Valtava työmäärä yksilöiden kehittämisen eteen on tarjonnut mahdollisuuden myös joukkueen kehittymiselle! Itseluottamus on noussut sitä myötä ja luottamus joukkuekaveriin on kasvanut päivä päivältä. Paljon on vielä kehittämistä ja parantamista jokaisen tekemisessä, mikä antaa kehitysnäkymän myös ulkokaudelle!”
Tärkeässä roolissa pesäpallossa on myös psyykkinen puoli. Joukkueen mukana jo useamman vuoden ollut psykologi Emmi Pippola kommentoi mennyttä omasta näkökulmastaan: ”Talvisuper uutena juttuna oli varmasti sekä koettelemus että kasvun paikka monelle pelaajalle ja koko joukkueelle. Joukkue oppi voittamaan ja luottamaan omaan tekemiseen talven aikana. Joukkue teki valtavasti töitä kovan tavoitteen eteen ja saavutti sen, mikä on todella hienoa. Kovia naisia ja miehiä täynnä koko joukkue, joka ansaitsee mestaruutensa ja tulla kirjoitetuksi historian kirjoihin!”
Pesäpallojaoston puheenjohtaja Tero Ala-Nissiläkin on ylpeä edustusjoukkueesta sekä tyytyväinen Talvisuper-konseptiin: ”Talvisuper oli mielestäni hyvä uudistus. Hakee vielä paikkaansa ja kehittyy jatkossa. Sarja on melko erilainen hallipaikkakunnan seuroille kuin hallittomille. Reissaavat joukkueet kokevat homman tietenkin raskaammaksi, toisaalta järjestävän seuran taustat joutuvat tekemään enemmän töitä. Näkyvyys Ruudussa on plussaa, koska katsojia on hyvin TV:n ääressä. Kaiken kaikkiaan positiivinen juttu.
Oman joukkueemme saavutus oli upea! Kymmenen vuoden tauon jälkeen kultaa Lapualle! Mahtavia suorituksia uudistuneelta porukalta. Uudet tulijat ja muutamien pelaajien uudet roolit lämmittivät erityisesti. Pelinjohdolla on homma hyvin hanskassa. Virkiä sai tästä sarjasta hyvää boostia mentäessä kohti Superpesis-kesää!”
Kuva: Antti Haapasalo/Superpesis