Virkiä kohtaa tulevana viikonloppuna Talvisuperpesiksen avauksessaan Hyvinkään Tahkon. Ottelu pelataan Lapuan Patruuna-areenassa lauantaina 27.1. klo 12.00. Sitä ennen joukkue harjoittelee yhdessä vielä perjantai-iltana.
Virkiän uudistunut joukkue on harjoitellut pelejä varten laadukkaasti, mutta valmista tekeminen ei vielä ole. Joukkueen ykköspelinjohtaja Jussi Muilu kommentoi talvikauden avausta seuraavasti:
”Kolme kuukautta yhteistä treeniä takana ja on tärkeää päästä vihdoin pelaamaan. Peli näyttää kuitenkin kaiken, eikä valehtele. Paljon uutta ollaan yritetty pelaamiseen hakea. Mielenkiintoista nähdä mitkä harjoitellut asiat jo toimivat ja mitkä on laitettava toimimaan. Laatua ja monipuolisuutta on joukkueessa hurjasti. Osalle pelaajista haetaan myös uutta roolia, sekin on kiva nähdä miten heillä kulkee. Täysin valmista ei peli vielä voi olla, mutta varmaa on, että kentällä nähdään raikas ja hyvin valmistautunut Virkiä.”
Viikonloppua odottelee innoissaan myös joukkueen lyöjäjokeri Janette Lepistö:
”Peli tulee hyvään paikkaan katkaisemaan pitkää harjoituskautta. Tiettyjä asioita ollaan harjoiteltu treeneissä ahkerasti ja on myös mukava päästä oppimaan uudesta pelinjohtajasta ja pelinjohtotavasta pelin tiimellyksessä lisää. Peli antaa myös hyvää analyysiä joukkueelle ja yksilöille. Omassa kotihallissa on hienoa pelata. Matkustamiseenkaan ei kulu aikaa eikä energiaa. Odotan suurta yleisöryntäystä paikalle!”
Patruuna-areenassa pelataan samaisen lauantai-iltapäivän ratoksi myös toinen ottelu Vaasan Mailattaret-Seinäjoen Maila-Jussit klo 15.
Liput molempiin otteluihin myy edullisemmin Ticketmaster. Lipunostomahdollisuus myös Patruuna-areenalla. Kausikortit eivät käy Superpesiksen hallinnoimaan TalviSuper-sarjaan.