F-tytöt -14: Mitä kuuluu?

Virkiän F14-tytöt löytyi eräänä sateisena sunnuntai-iltapäivänä treenikentältään Liuhtarista. Vettä tuli taivaalta niin että tuntui, mutta silti sinnikkäät tytöt heittelivät palloa hymyssä suin toistensa kanssa ennen virallisten harjoitusten alkamista.

Ensimmäisten joukossa paikalla oli myös yksi joukkueen vetäjistä, Mikko Näykki, joka on tullut mukaan apuvalmentajaksi. Lasten liikuttaminen on hänelle tärkeää ja hän pitää siitä. Treeneissä viihtyy aina ja pesäpallo on vienyt hänet mukaansa.

Joukkueen toinen pelinjohtaja, 17- vuotias Kiira Kuoppala, on ollut joukkueen mukana vetohommissa jo useamman vuoden. Hän aloitti valmentamisen jo nuorena ja on pysynyt innolla mukana. Kuoppalan mukaan koko talvi on treenattu monipuolisesti ja keskitytty perussuoritusten onnistumiseen ja suoritusvarmuuden kehittämiseen. Kesäkuun puoleen väliin mennessä joukkue oli ehtinyt pelata viisi ottelua ja tekeminen on näyttänyt Kuoppalan mielestä hyvältä. Kehitys on näkynyt jokaisessa ottelussa ja uusiakin asioita on saatu tuotua peliin mukaan.

Kiiran kaverina pelinjohdossa on toiminut niin ikään 17-vuotias Neea Kallio. Molemmat tytöt pelaavat Virkiässä B-tyttöjen joukkueessa, joten kesällä ei ole tekemisen puutetta. Kiireestäkin huolimatta valmentaminen on mukavaa ja siitä pystyy nauttimaan.

Joukkue osallistui kesällä Laihian Etenee-leirille. Tavoitteeksi leirille Kuoppala listasi pelaajien kehittymisen sekä painottaa yhdessäolon tärkeyttä.

Pelaajien mielestä pesäpallossa parasta on leirit, kopittelut, voittaminen ja lyöminen. Monet tytöt kertovat kopittelevansa paljon vapaa-ajalla. He haluavat oppia heittämään vielä kovempaa sekä saamaan voimaa myös lyöntiin.

Joukkueessa pelaavat:

Sohvi Ala-Hiiro
Iiris Alakoskela
Erin Haapa-aho
Hilla Järvinen
Lumina Kallio
Lotta Näykki
Jasmiina Mikkilä
Jessica Takala
Nella Takamäki
Elli Tuori
Liia Viita
Aino Yli-Rantala

Vetäjät:

Neea Kallio
Kiira Kuoppala
Mikko Näykki

Ota yhteyttä!