Toinen puolivälieräottelu pelattiin sunnuntaina Lapualla. Peli oli vielä tiukempi kuin Porissa ja päättyi vasta toisen kotiutuskilpailun jälkeen vieraille 1–2 (4–1, 2–7, 1–1, 5–6). Pesäkarhut on nyt voiton päässä välieräpaikasta.
Virkiä aloitti hienosti ja Janette Lepistö ja Elli Kangas veivät joukkueen kahden juoksun johtoon. Sen jälkeen pelattiin neljä sisävuoroa juoksuitta. Porilaiset eivät saaneet omissa vuoroissaan etenijää edes kakkoselle. Kolmannen lopettavalla aina vaarallinen etenijäjokeri Alisa Mansikka yllätti Virkiän ulkokentän ja juoksi kunnarin. Neljännessä vuorossa Lepistö kuittasi tilanteen kotiuttamalla Emma Kiviniemen ja Kangas onnistui viimeisenä lyöjänä lisäämään Virkiän johdon kolmeen juoksuun.
Toisella jaksolla sade ja pimeys alkoivat näytellä isoa roolia. Pallo katosi koppareilta useamman kerran, ja porilaiset saivat sen takia ison juoksueron. Viimeisessä vuorossa Virkiäkin pääsi juoksujen makuun, kun Anni Heikkilä ja Lepistö purkivat ajotilanteet onnistuneesti. Etumatkaa oli kuitenkin liikaa ja jakso päättyi vieraiden selvään voittoon.
Supervuorossa Janette Lepistö vei Virkiän johtoon, mutta Sanni Huhtala tasoitti lukemat. Kotiutuskilpailun ensimmäisellä kierroksella Lepistö ja Kangas löivät juoksut, mutta Nummikari ja Mattila tasoittivat. Toisella kierroksella Mattila ja Annika Linna kotiuttivat ja Huhtalan lyönti painui maisemiin. Näin Virkiä oli neljän juoksun takaa-ajoasemassa, mikä oli aivan liian paljon.
-Ensimmäiseen jaksoon saimme parannettua viime pelistä. Sisäpelimme oli sellaista kuin pitääkin, mutta toisella jaksolla pallo hukkui pari kertaa ja kaveri sai läpilyöntejä. Toinen jakso meni vähän niihin. Jatkopalloilla taistelimme, venyimme ja olimme sitkeitä, mutta sitten viimeisellä mahdollisella hetkellä emme ihan kestäneet. Sää oli pelaamiseen huono, mutta jostain syystä se vaikutti enemmän meihin kuin vastustajaan.
-Nyt on hyvin selkeää se, että voittoja pitää ottaa, mutta edelleen pitää pelata tilanne, vuoro ja jakso kerrallaan. Elefanttikin syödään pala kerrallaan. Jos pystymme pelaamaan ensimmäisen jakson pesistä, olemme vahvoilla, Anni Heikkilä tiivisti pelin kulun ja tulevan. Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Porissa. Jos Virkiä häviää sen, sen kausi päättyy.