Ei pisteitä Seinäjoelta

Perjantaina Virkiä pelasi vieraissa Seinäjoen Jussittaria vastaan. Ottelu päättyi varsin selkeään tappioon 2-0 (8-3, 6-2).

Ensimmäinen jakso oli vahvasti seinäjokisten heiniä. Heti aluksi Jussittaret meni kolmen juoksun johtoon. Janette Lepistö onnistui kaventamaan tilannetta, mutta naapurit vastasivat tähän tekemällä kaksi juoksua lisää. Sen jälkeen Virkiä pääsi hetkellisesti peliin mukaan, kun Matilda Niskakangas heitti ohi kakkospesältä, ja pallo karkasi parkkipaikalle asti. Tähän Virkiän juoksut kuitenkin jäivät. Jussittaret sen sijaan takoi vielä kolme.

Toiselle jaksolle lapualaiset tulivat uudella ilmeellä ja pitivät kotijoukkuetta tiukilla. Viimeisessä vuoroparissa Jussittaret kuitenkin aloitti taas juoksutehtailun. Virkiältä olisi neljännen tasoittavalla vaadittu pisteeseen viittä juoksua, eikä siinä onnistuttu. Näin kaikki pisteet jäivät runkosarjan voittoa jahtaaville naapureille.

-Lähtökohdat otteluun olivat hyvät, sillä meillä oli Jussittaria vastaan onnistuneet pelit alla. Mutta heidän lyöntinsä olivat tänään meille vähän liikaa. Sisäpelissä pystyimme vastaamaan ihan kelvollisesti, mutta ulkopelissä annoimme turhan helposti tilanteita. Lisäksi kotijoukkue löi sekä hyviä että pysäytettävissä olleita läpilyöntejä. Kun joutuu isoon tappioasemaan, sisäpelikin muuttuu hankalammaksi. Vastustaja kuitenkin pelaa ulkopeliään hyvin päivästä toiseen, Emma Kiviniemi kommentoi ottelua.

-Tänään olimme vähän vastaantulijoita, mutta sunnuntaina on taas peli, ja siinä voi sitten taas käydä kuinka vain. Me katsomme tarkasti nyt, mitä voisimme tehdä toisin, että saisimme ainakin läpilyönnit estettyä ja vaihtoja hankaloitettua, Kiviniemi ennakoi tulevaa.

Virkiästä palkittiin 900. juoksunsa lyönyt Janette Lepistö ja hienosti kentälle mennyt Kaisaleena Saukko.

Sunnuntaina seinäjokiset saapuvat vuorostaan Lapualle. Tulkaahan katsomaan, onnistuuko Virkiä pysäyttämään Jussittarien sisäpelin ja ottamaan pisteet kotiin! Ottelu on runkosarjan viimeinen, sillä ensi viikolla alkavat puolivälierät.

Scroll to Top
Evästevalinnat

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.