Virkiän superpesiskausi alkoi perjantaina Pisko-Areenalla, jonne oli saapunut vieraaksi Pöytyän Urheilijat. Kylmässä kevätsäässä pelattu ottelu päättyi vieraiden 0-1 (3-5, 1-1) -yllätysvoittoon.
Ensimmäisen jakson alkuun Virkiä onnistui rakentamaan kaksi ajotilannetta, mutta ne eivät tuottaneet tulosta. Toisessa sisävuorossa Janette Lepistö vei Virkiän johtoon välilyönnillä. Tilanne taululla kuitenkin muuttui, kun Pöytyän Essi Ilmanen yllätti kakkoskoppari Charlotta Höglundin ja vei joukkueensa 1-3-johtoon. Sen jälkeen vieraat menivät menojaan. Virkiä toki sai vielä vähän henkeä päälle neljännessä vuorossa, kun Riina Kerola ja Iina Lehtinen kavensivat tilannetta. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan vieraat veivät jaksovoiton.
Toisella jaksolla Virkiän ulkopeli oli pitävää, mutta sisäpeli oli edelleen tukossa. Toiveet jaksovoitosta heräsivät, kun Janette Lepistö onnistui kotiuttamaan Kaisa Peräahon. Pöytyä ei luovuttanut, vaan sai kuin saikin tasoitettua jakson, kun Mette Leskisen hieno lyönti putosi väliin. Charlotta Höglund tuli tilanteeseen hienosti mutta ei aivan ehtinyt saamaan syöksykoppia. Tasoittavalla vuorolla Virkiä sai aikaan vain yhden kakkostilanteen, joten vieraat nappasivat ottelusta kaksi pistettä.
”Pöytyä pelasi hyvin. Joukkue oli hyvällä asenteella liikkeellä ja löi hyvin. Oli varmastikin parasta Pöytyää, mitä tähän mennessä on nähty. Meidän pelimme oli todella tukkoista ja ilta oli meille vaikea. Olimme mielestäni hyvin valmistautuneita, mutta nyt tuli tällainen peli”, totesi Virkiän kakkospalkittu Anni Heikkilä.
Virkiän ykkösenä palkittiin etenijäjokeri Kaisaleena Saukko. Muita onnistujia olivat Charlotta Höglund ja Petra Kerola, joiden kärkilyöntiprosentti oli sata.
Viikonlopun Virkiä saa levätä ja maanantaina on vierasottelu Tampereella.
Teksti: Henna Saunala